perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kaaoksessa lorvimista - kohti omaa onnea

Kaaosteorian ymmärtäminen voi helpottaa oloa, mutta se ei silti ratkaise yhtään ongelmaa. Ja ratkaisujakin tarvittaisiin. Kulunut viikko on näyttänyt kyntensä ja muistuttanut tosi monesta asiasta, jotka olen vain yksinkertaisesti unohtanut hoitaa tai järjestää.

Eräänä yönä muistin, että vesilaskun eräpäivä meni jo. Seuraavana päivänä postissa tuli kirjaston kirjojen karhukirje (kirjojen uusimisesta toki muistutetaan sähköpostitise ainakin kolme kertaa ennen eräpäivää - silti unohdan uusia tai palauttaa kirjat). Lipaston päällä odottaa kaksi asiakaspalautusta - unohdettuja kirjakerhojen peruutuksia. Kummipojan, ystävän ja veljen lähettämättömät synttärikortit lojuvat pöydällä, Ventoline-resepti on kateissa ja ainakin ylitin ruokatilin, jolle olin unohtanut siirtää rahaa. Kamelin selkä sanoi naps.

Joskus mietin, mihin aika sitten oikein kuluu? Facebookkiin, tähän blogaamiseen, kahvin juontiin - niihinkin, koska yritän tehdä päivittäin jotain hauskaa ja kivaa, täysin turhanpäiväistä. Koko ajan kukaan ei voi olla niin tehokas, että järjestää, organisoi, puuhastelee, pyykkää, viikkaa tai silittää jotakin. Ei pysty. Tai jos joku pystyy siihen, huolestun hänestä. Ihmisen pitää myös vain lorvia ja kuhnia, vaikka seinät tuntuisivat kaatuvan päälle.Vaikeaa se toki tuollaisessa tilanteessa on, myönnän. Mutta lorvia edes silloin, kun on vähemmän kaaottista.

Aikaa kuluu myös ruoanlaittoon, ruoan lämmittämiseen, syöttämiseen, vaipanvaihtoon, pukemiseen, riisumiseen, ulkovaatteiden pukemiseen ja riisumiseen, imettämiseen, itkujen rauhoitteluun, sotkujen siivoamiseen, lukemiseen, sylittelyyn, jäähylle raahaamiseen, komentamiseen, nauramiseen, kalasopan leikkisyömiseen, hampaiden pesuun, pyllyn pyyhkimiseen, tavaroiden nosteluun, imurointiin, tiskien korjaamiseen, kadonneiden tavaroiden etsimiseen, laulamiseen jne. jne.

Lisäksi aikaa toivoisin olevan enemmän ystävien tapaamiseen tai edes heille kirjoittamiseen ja soittamiseen, sukulaisten tapaamiseen, omiin harrastuksiin, yhteiseen aikaan miehen kanssa (hahaa, me saamme kuin saammekin soviteltua joskus kummallekin yhteistä aikaa), draamaprojektin suunnitteluun, neulomiseen, keskeneräisten juttujen valmiiksi saattamiseen (kirppistavarat, hyllyjen järjestely, seinän maalaus ym. ikuisuusprojekteja), matkusteluun ja rentoutumiseen.

Kaikkiin luettelemiini asioihin ei pysty kukaan, ja silti niin moni äiti (tai nainen ja mieskin) niitä tavoittelee! Kipuilen itsekin kaikkien halujen, houkutusten ja välttämättömyyksien kanssa, syyllistyn ihmisten sanomisista, mitä en ole ehtinyt tehdä, ja yritän seuraavalla viikolla taas enemmän. Ja yliyrittämisestä jos mistä kaaos vasta koituukin!

Palaan ajatukseen lorvimisesta. Jokaisen pitäisi oppia lorvimaan syyllistymättä. Meidän pitää karistaa hartioiltamme sukupolvien takaiset perheenemännät, jotka hoitivat lapset, naapurin lapset, karjan ja osan peltotöistä - jos sellainen rooli ei sovi itselle. Ei ole olemassa mitään yhtä äitiyden mallia, jota kaikkien pitäisi tavoitella: joku on pullantuoksuinen, joku toinen ostaa siivousapua ja joku leipoo pullaa ja siivoaa siinä samalla ja imettääkin imuroidessaan!

Super-Marjo Niittyvirta on herättänyt paljon keskustelua jo ennen yhdenkään jakson ulostuloa. Hänelle on helppo olla kateellinen ja syyllistyä itse: en minä pysty tuohon samaan.  Jos hän kuitenkin on onnellinen ja nauttii elämästään, niin muulla ei ole mitään väliä. Sitä en hyväksyisi, että hänen mielestään hänen tapansa elää olisi "se yksi ainut ja oikea" (mutta onko hän edes sitä väittänyt?) Jokaisen elämäntapa on oikea, jos itse on onnellinen eikä tee kauheasti väärin kanssaihmisiään kohtaan.

Miksi ylipäätään pyrimme johonkin samaan johon joku toinen jossain? Miksi emme keskity siihen, mikä meille itsellemme ja läheisimmelle on tärkeää, siihen, mitä itse haluamme - muut mahdollisuuksien mukaan huomioiden? Antakaa siis mennä, kohti omaa onnea, syyllistymättä ja katkeroitumatta, kaaoksen keskelläkin. Helppoa vai mitä!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Pottailun monimutkaisuus ja Cynefin

Ihmiselle on hyvin tyypillistä hallita monimutkaisia kokonaisuuksia yksinkertaistamalla ne. Temme näin, jotta voisimme soveltaa "parasta käytäntöä" Kaksplus-lehden tapaan: "Miten toimia kun lapsi ei käy potalla?" 

Ikävä tosiasia vain on, että monimutkaisiin tai komplekseihin asioihin ei ole olemassa mitään "parasta käytäntöä", jota voisi kopioida.

Tätä ilmiötä voidaan selittää kompleksisuusteorian avulla. Cynefin-viitekehys on osa kompleksisuusteoriaa ja sitä käytetään selittämään ongelmia, tilanteita tai järjestelmiä. En aio nyt upota suohon selittämällä kaikkia kompleksisuusteorian käänteitä (enkä niitä edes itsekään vielä osaa).

Tätä viitekehystä voi käyttää vaikka kotiäiti (tai Marjan "yrittäjäpuoliso") tarkastellessaan elämän haasteita.


Cynefin-viitekehys


Miten tätä sitten luetaan:


Viitekehys jakaantuu viiteen alueeseen, joista ensimmäiset neljä ovat:



  • Yksinkertainen (Simple), jossa asioilla on hyvin selkeät, täysin ennustettavat syy-seuraussuhteet. Tämän kaltaisia asioita kannattaa lähestyä "Sense - Categorise - Respond" (Havaitse - Luokittele - Vastaa) -prosessilla ja niihin on olemassa ns. "parhaita käytänteitä" (best practice). 
  • Monimutkainen (Complicated), jossa asioiden syy-seuraussuhteet vaativat syvempää analyysia tai syvää asiantuntemusta. Tämän kaltaisia asioita kannattaa lähestyä "Sense - Analyze - Respond" (Havaitse - Analysoi - Vastaa)-prosessilla ja niihin on olemassa "hyviä käytänteitä" (good practice).
  • Kompleksinen (Complex), jossa asioiden syy-seuraussuhteita voidaan tarkastella vain jälkikäteen (retrospektiivisesti). Tämän kaltaisia asioita kannattaa lähestyä "Probe - Sense - Respond" (Tunnustele - Havaitse - Vastaa)-prosessilla ja joihin voidaan luoda käytänteitä kontekstin huomioiden lennossa (emergent practice).
  • Kaoottinen (Chaotic), jossa asioilla ei ole syy-seuraussuhteita. Tämän kaltaisia asioita kannattaa lähestyä "Toimi - Havaitse - Vastaa" (Act - Sense - Respond)-prosessilla ja niihin voidaan löytää uudenlaisia (joka kerta erilaisia) käytänteitä (novel practice).

Viides alue on Epäjärjestys (Disorder), joka on tila, missä emme tiedä, mikä on asioiden syy-seuraussuhde. Epäjärjestyksessä ihmiset palaavat "tutuimpaan ja turvallisempaan" toimintatapaan, oli se sitten vahingollista tai ei.

Lohdullista on toki se, että myös pottailuun voimme löytää kontekstiin sopivan käytännön vain tarkastelemalla, mitä tapahtui ja miksi tapahtui. Liian usein vain "hiekkalaatikkokeskusteluissa" kuulee täysin kontekstista irroitettuja kasvatusohjenuoria: "Meillä ei ainakaan neuvotella potalle menemisestä" tai "Pakota lapsi potalle". On varmasti olemassa tilanteita, joissa potalle pakottaminen ei ole järkevää, tämänpä takia on lähinnä huvittavaa ajatella, että olisi olemassa jokin "sääntö", jolle ei ole poikkeusta - ikinä.

Olisiko sen sijaan järkevämpää tarkastella syitä, miksi potalle meneminen on haaste? Millä keinoin voisimme voimistaa positiivista kokemusta potalle menemisestä ja millä keinoilla heikentää houkutusta jättää potalla käyminen väliin?

Cynefin-viitekehystä sovellettaessa yksi keskeinen lähestymistapa kompleksisiin tilanteisiin on voimistaa positiivisia signaaleja vahvistaaksemme oikeanlaista käyttäymistä ja heikentää negatiivisia signaaleja, jotka johtavat vääränlaiseen käyttäytymiseen - eikä käyttää kiveenhakattua oppinuoraa.

Dave Snowden kertoo, miten kompleksisuus vaikuttaa lastenkutsujen järjestämiseen:


torstai 1. maaliskuuta 2012

Kotiäiti yrittää

Viime yö klo 04.03:

Mies: "Mullon huomenna taas niin tiukka päivä, et mun on pakko saada nukkuu. Mee sä."
Minä: "Sunkin vuoro on välillä! Mä oon tassuttanu sitä nyt tunnin. Ja mullakin on huomenna ihan koko päivä töitä! Miten niin mun työ ei ole yhtä arvokasta kun sun työ?"

Viimeöinen keskustelu ja etenkin viimeinen kysymykseni siivittivät pohtimaan kotiäidin työtä yrittäjyyden näkökulmasta. Todettakoon, etten yleensä edes tituleeraa itseäni kotiäidiksi. Käsite sisältää liikaa myyttisiä streotypioita, joista pitäisi päästä eroon. Toisaalta kukaan äiti (eikä isä, eikä kukaan muukaan) sovi vain yhteen muottiin. Olenhan myös vaimo, sisko, opettaja, ohjaaja, ystävä ja naapuri!

Tähän tuo parjattu ja rakastettu kotiäitiys kuitenkin sopii - ja sekin, että sellaisena oleminen on työtä, josta maksetaan huonoa palkkaa. Toisaalta en ole aiemmin halunnut edes väittää, että kotiäitiys olisi työtä. Työhän on jotain, mitä tehdään kodin ulkopuolella ja jota arvostetaan! Hah, astuin siis suoraan omaan ansaani: ylläpitämään yhä yhtä tiukassa elävää käsitystä siitä, että nainen kuuluu kodin piiriin ja mies kodin ulkopuoliseen, kodin ulkopuolista työtä arvostetaan, kotona tehtyä ei.

Kotona tehtävä työ ei ole kuitenkaan yhtään vähempi arvoista kuin muuallakaan tehty. Työn tuloksia on vain vaikea mitata. Mittattavien tulosten avulla nimittäin pääsisi kilpailemaan arvokkaan työntekijän tittelistä. Jotta kuitenkin pääsisin vertailemaan työtäni edes mieheni työhön, huomasin, että ammateissamme on paljon yhtäläisyyksiä: kotiäitinä myös minä olen yrittäjä.

1. Olen töissä koko ajan, kuten yrittäjämiehenikin. Mieheni tosin voi (joskus) valita vastatako puhelimeen, minun on vastattava kutsuhuutoon (lähes) aina.

2. Koska olen töissä koko ajan, olisi hienoa pystyä palkkaamaan lisää henkilökuntaa. Se ei kuitenkaan ole taloudellisesti mahdollista. Näin myös mieheni on väittänyt, etenkin taantuman jälkimainingeissa.

3. Lomia ei ole - ei kotiäitiyrittäjällä eikä yrittäjämiehellänikään. Teimme lisäksi rohkean päätöksen ja jätimme anomatta isäkuukautta, koska olisi helpompaa ja vaivattovampaa vain pitää "jotain lomaa joskus kesällä". Otimme tietoisen riskin: isäkuukauden aikana minä olisin voinut edes yrittää väittää, että nyt on sinun vuorosi koti-isäyrittää, minulla on lomaa. Toisaalta yrittäjämieheni olisi ollut Kelan määrämällä pakkolomalla edes kuukauden.

4. Kotiäitiyrittäjällä on aina univelkaa ja työt valvottavat yölläkin. Yrittäjämieheni toki nukkuu (sikeästi) öisin, mutta valvoo iltaisin, jotta työasiat eivät jyllää mielessä. Kotiäitiyrittäjä sen sijaan ei pysty resetoimaan töitään edes valvomalla. Yhteistä on ainainen univelka.

5. Kotiäitiyrittäjän ja yrittäjämiehen työpäivät ovat aina todella erilaisia. Harvoin voi etukäteen tietää, mitä yllättävää päivä tuokaan tullessaan. Hip hei!

6. Kotiäitiyrittäjä ei millään ehdi hoitaa kaikkia asiakkaiden tilauksia tai sitten tilaukset ovat pahasti myöhässä. Yrittäjämieheni valittaa samaa asiaa. Toisaalta tarjotuista töistä ei voi kieltäytyäkään, koska se aihetuttaisi jälleen uusia ongelmia.

7. Kotiäitiyrittäjän työ on paljon yksinäistä puurtamista. Näin ollen verkottuminen samanalan tekijöiden kanssa on tärkeää, kuten yrittäjämiehellenikin. Ero on vain se, että kotiäitiyrittäjä verkottuu työpaikallaan somen äärellä, mies jossain muualla.

8. Työnkuva muuttuu koko ajan: kumpikaan ei voi ennalta tietää, mitä asiakas haluaa tänään tai miten asiakas toimii. Työ on ennustamatonta.

9. Asiakkaan ja yrittäjän välistä kommunikaatiota on yleensä vaikea ymmärtää. Kumpikaan yrittäjä ei ymmärrä, mitä asiakas haluaa, vaatimukset muuttuvat koko ajan tai asiakas ei osaa kuvata haluamaansa asiaa.

10. Molempien työ on "kompleksisädäptivsistem". Kompleksisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen helpottaisivat ainakin omaa oloani yrittäjänä, mutta kotiäitiyrittäjälle hyväksyminen on vaikeaa. (Yrittäjämieheni on blogaamassa aiheesta lähiaikoina, joten sitä odotellessa.)

11. Kaikesta huolimatta kotiäitiyrittäjän ja yrittäjämiehen työ on mielekästä. Haasteista huolimatta työstään nauttii, siinä oppii koko ajan ja sen on itse valinnut!

Kun töitämme tarkastelee yrittäjyyden näkökulmasta, moni asia yhdistää meitä. Kenties voisimme oppia toinen toisiltamme yhä lisää! Ja jatkossa voisimme yhdessä pohtia töitämme yhdistäviä tekijöitä eikä olla sotajalalla yöllä klo 04.03. Kaikenlainen yrittäjyys kunniaan!