Lisää itsetuntemusta?

Lapset olivat koko viikonlopun mummilassa ja saimme puolison kanssa kahdenkeskistä aikaa kaksi vuorokautta - luksusta ja ihanaa! Kuitenkin kun auton perävalot kaarsivat pihasta, mietin, mitä kaikkea nyt _pitäisikään_ sitten tehdä: pakata muuttolaatikoita, nukkua, viettää aikaa mahdollisimman paljon kaksin, lenkkeillä, rentoutua, lauantaina kirkolla olisi tosi mielenkiintoinen tapahtuma, isänpäivälahjat pitää muistaa hankkia ja paketoida. Lista oli loputon!

Miksi harvinainen kahdenkeskinen aika pitäisi täyttää kymmenien asioiden tekemisellä? Miksi oleminen ja rentoutuminen eivät ole tarpeeksi tärkeää tekemistä? Toisaalta pidempi aika ilman lapsia on niin harvinaista, että silloin oikeasti kannattaisi myös tehdä jotain sellaista, mikä lasten läsnäollessa on vaikeaa tai lähes mahdotonta toteuttaa.

Minä haluan yleensä aina tehdä kaikkea kivaa - kukapa ei! Vältän epämieluisten asioiden tekemistä. Lisäksi "kivaa tekemistä" -listani on loputon. Olenhan enneagrammityypiltäni "seiska", työyhteisö- ja parisuhdekouluttajan sekä enneagrammiohjaajan Seija Taivaisen sanoin "Intonen - seikkailija, nautiskelija, optimisti".

Taivainen kuvailee kirjassaan "Mistä on hyvät tyypit tehty" (Päivä Osakeyhtiö, 2011) "Seiskaa, Intosta": "Hän on kekseliäs ja utelias optimisti, jonka elämä ei yleensä tunnu kurjalta. Hän levittää iloa ja innostusta ympärilleen. - - Hänen sokea pisteensä on ahneus. Elämässä pitää saada kokea paljon."

Enneagrammi (ennea = yhdeksän, gram = kirjain) on vanha itsetuntemuksen työväline, jonka avulla voi lisätä itsetuntemusta ja tarkastella suhdetta toisiin ihmisiin. Sen avulla kuvataan yhdeksän erilaista strategiaa, joiden kautta hahmottaa elämää ja pyrkiä selviämään elämästä. Yleisesti enneagrammin tyyppikuvauksissa käytetään numeroita ykkösestä yhdeksikköön. Kaikki yhdeksän elämisen tai selvitymisen tapaa ovat yhtä hyviä. Toisaalta samalla kukin tapa on omalla tavallaan yksipuolinen. Kun tutustumme enneagrammityyppiimme ja selvitämme esimerksi tyyppimme kasvu- ja stressisuunnan, käsityksemme itsestä ja elämään suhtautumisesta laajenee.

Mieleni lepattaessa houkutuksiin ja kaikkeen kivaan "pitäisi tekemiseen" yritän muistaa Taivaisen sanat: "Vitoselta Seiska voi oppiä läksynsä: vähemmän on enemmän. Hän löytää tasapainon, kun huomaa, ettei tarvitse ahnehtia kaikkea, vaan voi nauttia vähemmistä kokemuksista enemmän, kun kunnolla pysähtyy. Levottomuuden sijaan tulee levollisuutta, juurevuutta ja tasapainoa, kun Intonen malttaa pysähtyä ja tutkia myös tunteitaan. -  - Hän myös oppii olemaan läsnä hetkessä, itsessään, itselleen ja sitä kautta muille. Näin elämisen nautinto syvenee ja monipuolistuu."

Kirjoitin jo joskus aiemmin hidastamisen vaikeudesta, eikä se vieläkään ole kovinkaan paljon helpommaksi muuttunut. Kun on läsnä ja rehellinen itselleen, tuntee pettävänsä muut: tärkeitä ihmisiä ja tuttavia, kokonaisia ihmissuhteita, jotka jäävät kuukausiksikin syrjään. Pelkään menettäväni osan verkostoani - mitä, jos kaikki eivät ymmärrä. Hidastaminen on vaikeaa myös, koska maailma ympärillä on niin nopeaa. Houkutuksia mennä, ostaa ja saada sitä tätä ja tuota pursuaa kaikkialta. On oltava rohkeutta sanoa ei muodikkaille jutuille, sille, mitä "kaikki muut" tekevät, silläkin uhalla, että jää ulkopuoliseksi.

 Enneagrammi on ollut minulle valtavan rikas ja hauska matka parempaan itsetuntemukseen ja ymmärrykseen elämästä. Se on lohduttanut ja rohkaissut, toisaalta avartanut ja auttanut hyväksymään erilaisuutta. Lisäksi se on tuonut hurjasti ahaa-elämyksiä kommunikointiin puolisoni kanssa, joka on pohjimmiltaan "omavarainen, oman päänsä sisällä elävä pohdiskelija eli vitonen", mutta kasvanut kasvusuunnassaan tosi pitkälle kohti "johtavaa, vaikuttavaa ja suojelevaa kasia".

Huolimatta enneagrammilöydöksistäni hidastamisen saagaa olen halunnut jakaa kaikille. Ehkä seiskuuteni takia hidastaminen on minunkaltaiseni todella arvokasta - toisaalta en väitä, että mikään itsetuntemuksen työväline kasvaa itsetarkoitukseksi ja että sen avulla aletaan selittää elämää: "Olen tällainen, koska olen seiska." Yksistään tuollainen on liian yksinkertaista ja helppoa. Siihen kannattaa lisätä: "Mutta minusta voi tulla vielä vaikka mitä lisää!" Tosin ensin pitää hidastaa. Silloin kuulee, mitä itselle kuuluu, mitä itse todella tarvitsen, keitä elämässäni tarvitsen ja mikä minulle on tärkeintä.

Lapset lähtivät ja minä kipuilin, mitä kaikkea haluaisin, mitä en ehtisi ja mitä kuitenkin pitäisi tehdä. Puolisoni rohkaisi minua sanoen: "Ole hiljaa ja keskity olennaisimpaan, mitä sinulla on juuri nyt, minuun." Mikä on ollennaisinta, mitä sinulla on juuri nyt? Siinäpä kysymys.

"Milloin ollaan perillä?" - Nyt.

Viimeisen vuoden aikana meille on syntynyt toinen lapsi, on etsitty ja perustettu uusia töitä, ohjattu yksi esitys ja hoidettu kotia ja lapsia siinä sivussa. Mietin, minne muuttaa, mitä tekisin isona, missä kaikkialla haluaisin matkustaa. Enemmän, nopeammin, isompaa, parempaa!

Pääsin töihin ennen kuin valmistuin ja ensiyrittämällä sain vakityön. Viimeisten viiden vuoden aikana olen mennyt naimisiin, synnyttänyt kaksi lasta, muuttanut kaksi kertaa, opiskellut, ohjannut kaksi esitystä, matkustanut kuudessa eri maassa, harrastanut pilatesta, joogaa, zumbaa ja bodypumpia. Suunnitellut, sopinut, organisoinut ja pystynyt tapaamaan käsittämättömän määrän ystäviä, tuttavia ja sukulaisia.

Viimeisten 32 vuoden aika tullut saavutettua aika paljon. Olen ollut koko ajan menossa jonnekin, suunnittelemassa jotakin tai palaamassa jostakin. Suurimman osan kaikesta olen itse halunnut ja valinnut. Paljon olen tehnyt myös vain siksi, koska niin kuuluu, pitää tai koska muut toivovat.

Lähes kolmevuotias kysyi eilen autossa: "Äiti, milloin me ollaan perillä?" Hän jatkoi omaan leikkisään tapaansa laulellen: "Ihan kohta me ollaan jo peerillää, ihan kohta me ollaan jo peerillää..." Teki mieli pysähtyä siihen paikkaan. Seis. Stop. Nyt riittää.

Ei elämää voi hukata kiirehtimällä seuraavaan paikkaan, seuraavalle elämän etapille. Ei elämäntarkoitus ole saavuttaa jotain itsen ulkopuolelta. Vaan kaikki on jo minussa. Mitä enemmän ulkopuolista ja ulkopuolelta haalii, sitä tyhjemmältä tuntuu.

Viimeisen vuoden aikana joku tai jokin on yrittänyt säännöllisesti havahduttaa minut oravanpyörästäni. On ollut puhuttelevia kohtaamisia tai lasten kautta ja heidän kanssaan olen huomannut, miten jokainen hetki on vain tässä ja nyt. Aloinko olla niin täysi, että piti alkaa kirjoittaa? Kirjoittamisen myötä olen löytänyt puhutteleville sivustoille hidastamisesta ja läsnäolosta. Eräs tärkeistä kohtaamisista on ollut Elina ja häneltä saamani sitaatti, jonka löysin juuri äsken: "Sinun tulee olla tietoinen sisäisestä äänestäsi, jotta et kuulisi vain ympäristösi ääntä ja jotta et toimisi vain muiden sanelemien totuuksien mukaan. Sinun täytyy löytää se, mikä on totta itsellesi."

Hidastaminen, läsnäolo, oleminen tai downshifting on muoti-ilmiö, mutten ihmettele lainkaan, että moni etsii nykymenon vaihtoehtoja. Eikä hidastamisen tarvitse tarkoittaa tonttia Toijalasta, konkreettisesti suurta ja isoa. Se voisi tarkoittaa ennen kaikkea Olemisen riittämisen hyväksymistä, läsnäoloa itsessään ja itselleen. Sen hyväksymistä ja ymmärtämistä, ettei mikään ulkopuolelta tuleva tee minua onnelliseksi; mikään sellainen, mitä minulla ei jo olisi. Olen jo perillä. Sanoisin aika isoiksi asioiksi näitäkin.