Rakastan hiljaisuutta ja rauhallisuutta -kukapa ei! Meidän perheessä ne ovat katoavia luonnonvaroja, joita pitää vaalia ja suojella, etteivät ne täysin kuole sukupuuttoon. Hiljaisuudessa ehtii ajatella omia ajatuksiaan, rauhassa on enemmän aikaa kuin säntäilyssä. Lasten kanssa tiettyyn melutasoon tottuu ja metelin myös hyväksyy, mutta silti illan hiljainen hetki lasten mentyä nukkumaan on päivän paras. Hiljaisuudessa saa olla riittävä, itselleen.
Melu hermostuttaa, ja hermostumisesta seuraa yleensä lisää melua, kuten kävi tänä aamuna. Vaikka kuinka pinnistelimme rauhallisen aamun eteen, pieleen meni.
Aamumetelin keskellä tunsin valtavaa riittämättömyyttä. Olin klo 6.57-8.30 välisenä aikana ehtinyt itse pestä, puhdistaa ja rasvata kasvoni, pukea aamutakin ja hörpätä kaksi kertaa lattemukillisesta. Viisi asiaa. Kaiken muun ajan olin käyttänyt lapsiin: pessyt kakat, pukenut vaatteita, etsinyt vaatteita, keittänyt puuroa, annostellut puuroa, syöttänyt puuroa, pissattanut, etsinyt Pikku Kakkosta tv:stä, rauhoitellut itkuja jne. En edes tajua, miksi aikaa kului niin paljon ihan perusaamun askareisiin! Riittämättömyys kuitenkin kulminoitui tilanteeseen, kun yksi huusi nälissään puuroa eikä toinen suostunut pissalle isän kanssa. Ja sekin huusi. Ja minä olisin vain halunnut juoda kahvia. Kaikessa hiljaisuudessa!
Melu synnyttää usein tilanteita, joissa riittämättömyys pursuilee yli. Tilannetta harvoin helpottaa se, että huudan sen ääneen. Tämänaamuisessa liikuttavinta oli, kun esikoinen oman kiukkunsa keskeltä kysyi rauhallisesti: "Mikä äitiä hammittaa?" Mitäs siihen sanot. "Se, ettei riitä teille, vaikka koko ajan passaa eikä ole itse ehtinyt juoda kuin kaksi hörppyä kahvista!" Teki mieli sanoa.
Riittämättömyys on usein hyvin konkreettista. Arki synnyttää aitoja tilanteita, joissa ei riitä mihinkään. Ei vaikka miten pinnistelisi. Lisäksi pienten lasten vanhemmuus on valtaosin antamista: pukemista, syöttämistä, pesemistä ja pyykkäämistä. Vanhemmuudesta toki saa, valtavasti, mutta lähinnä enemmän abstrakteja asioita, joita ei kaiken arkimelun keskellä edes muista arvostaa. Ne näkee ja muistaa sitten jälkeenpäin. Jotta minä jaksan pukea ja pestä taas huomenna, tarvitsen oman hiljaisuuden hetkeni.
Ps. Tänään oli myös ihan älyttömän siistiä puskea pinkkiä kahvakuulaa korkeuksiin. Riittämättömyydet varisee, kun onnistuu turkkilaisessa ylösnousussa melkein ja vieläpä painavammalla kuulalla kuin viimeksi! Riittävän rankka treeni. Päivän kruunasi kuumat löylyt, hiljaisessa saunassa. yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti