Ihmiselle on hyvin tyypillistä hallita monimutkaisia kokonaisuuksia yksinkertaistamalla ne. Temme näin, jotta voisimme soveltaa "parasta käytäntöä" Kaksplus-lehden tapaan: "Miten toimia kun lapsi ei käy potalla?"
Ikävä tosiasia vain on, että monimutkaisiin tai komplekseihin asioihin ei ole olemassa mitään "parasta käytäntöä", jota voisi kopioida.
Tätä ilmiötä voidaan selittää kompleksisuusteorian avulla. Cynefin-viitekehys on osa kompleksisuusteoriaa ja sitä käytetään selittämään ongelmia, tilanteita tai järjestelmiä. En aio nyt upota suohon selittämällä kaikkia kompleksisuusteorian käänteitä (enkä niitä edes itsekään vielä osaa).
Tätä viitekehystä voi käyttää vaikka kotiäiti (tai Marjan "yrittäjäpuoliso") tarkastellessaan elämän haasteita.
Cynefin-viitekehys
Miten tätä sitten luetaan:
Viitekehys jakaantuu viiteen alueeseen, joista ensimmäiset neljä ovat:
- Yksinkertainen (Simple), jossa asioilla on hyvin selkeät, täysin ennustettavat syy-seuraussuhteet. Tämän kaltaisia asioita kannattaa lähestyä "Sense - Categorise - Respond" (Havaitse - Luokittele - Vastaa) -prosessilla ja niihin on olemassa ns. "parhaita käytänteitä" (best practice).
- Monimutkainen (Complicated), jossa asioiden syy-seuraussuhteet vaativat syvempää analyysia tai syvää asiantuntemusta. Tämän kaltaisia asioita kannattaa lähestyä "Sense - Analyze - Respond" (Havaitse - Analysoi - Vastaa)-prosessilla ja niihin on olemassa "hyviä käytänteitä" (good practice).
- Kompleksinen (Complex), jossa asioiden syy-seuraussuhteita voidaan tarkastella vain jälkikäteen (retrospektiivisesti). Tämän kaltaisia asioita kannattaa lähestyä "Probe - Sense - Respond" (Tunnustele - Havaitse - Vastaa)-prosessilla ja joihin voidaan luoda käytänteitä kontekstin huomioiden lennossa (emergent practice).
- Kaoottinen (Chaotic), jossa asioilla ei ole syy-seuraussuhteita. Tämän kaltaisia asioita kannattaa lähestyä "Toimi - Havaitse - Vastaa" (Act - Sense - Respond)-prosessilla ja niihin voidaan löytää uudenlaisia (joka kerta erilaisia) käytänteitä (novel practice).
Viides alue on Epäjärjestys (Disorder), joka on tila, missä emme tiedä, mikä on asioiden syy-seuraussuhde. Epäjärjestyksessä ihmiset palaavat "tutuimpaan ja turvallisempaan" toimintatapaan, oli se sitten vahingollista tai ei.
Lohdullista on toki se, että myös pottailuun voimme löytää kontekstiin sopivan käytännön vain tarkastelemalla, mitä tapahtui ja miksi tapahtui. Liian usein vain "hiekkalaatikkokeskusteluissa" kuulee täysin kontekstista irroitettuja kasvatusohjenuoria: "Meillä ei ainakaan neuvotella potalle menemisestä" tai "Pakota lapsi potalle". On varmasti olemassa tilanteita, joissa potalle pakottaminen ei ole järkevää, tämänpä takia on lähinnä huvittavaa ajatella, että olisi olemassa jokin "sääntö", jolle ei ole poikkeusta - ikinä.
Olisiko sen sijaan järkevämpää tarkastella syitä, miksi potalle meneminen on haaste? Millä keinoin voisimme voimistaa positiivista kokemusta potalle menemisestä ja millä keinoilla heikentää houkutusta jättää potalla käyminen väliin?
Cynefin-viitekehystä sovellettaessa yksi keskeinen lähestymistapa kompleksisiin tilanteisiin on voimistaa positiivisia signaaleja vahvistaaksemme oikeanlaista käyttäymistä ja heikentää negatiivisia signaaleja, jotka johtavat vääränlaiseen käyttäytymiseen - eikä käyttää kiveenhakattua oppinuoraa.
Dave Snowden kertoo, miten kompleksisuus vaikuttaa lastenkutsujen järjestämiseen:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti