Ajattelemattomuuden sietämätön keveys - tai sietämättömyys

Hellurei, pitkästä aikaa ajattelin (ajattelemattomuuttani) raapaista savuisesta kynästäni tännekin jotain. Viime aikoina olen suoraan sanottuna turhautunut ajattelemattomuuden kulttuuriin, joka tuntuu vain kasvavan ajan myötä niin työssä kuin ylipäätänsä elämässä. Otetaan pari esimerkkiä:

"Hei Marko, mikä on paras työkalu X:n?"

"Ensiksi pitäisi ymmärtää kontekstisi, tarpeesi, ongelmasi, jotta osaisin kanssasi pohtia tarvitsetko ollenkaan työkalua vai kenties jotain ihan muuta. Parasta universaalia (objektiivista) vastausta ei olekaan, koska paremmuus (tai totuus paremmuudesta) ovat subjektiivisia."

Mikä on kuulijan reaktio?

"... jaha, no mä kysyn sit tuolta toisaalta..."

No mikä tässä nyt sitten niin kovasti ärsyttää? Ensinnäkin se, että länsimaisena(?) selviytymiskeinona toimii "parhaiden käytäntöjen" kopiointi eikä "ajattelu". Tämä johtaa rankkoihin yksinkertaistuksiin, jolloin asioiden todellinen laita (ja arvo) hämärtyy, jopa kokonaan unohtuu.

Toiseksi: syntyy turhia ristiriitoja, kuten "jos on kaksi ristiriitaista näkökulmaa, niin toisenhan on pakko olla väärässä ja toisen oikeassa" -ajattelu. Ei ymmärretä, että kaikki "totuudet" ovat subjektiivisia ja täten "yhtä tosia".

Mitä enemmän maailma kompleksisoituu (globalisoituminen, multimedialistuminen, crowd sourcing, tiedon vapaa jako jne.), sitä suositumpaa "itsenäisen ajattelun jättäminen" tuntuu olevan.

Tämä heijastuu eritoten koulutuksessa. "Opettaja kertoo, oppilaat ottavat tiedon vastaan" ruokkii ajattelemisen lopettamista yksilön tasolla. Aiheesta lisää voi katsella vaikka seuraavasta videosta:

Tulipa avauduttua, ensikertaan.