Pääsiäispaniikki

Kiirastorstaina klo 17.00 seisoin itkevä lapsi sylissäni ja vaadin konsulttimiestäni ratkaisemaan ongelmani: "Mutkun nää kaikki pitää saada tehdyksi! Apua." Piti käydä kaupassa pääsiäisruoka- ja mökkieväsostoksilla; piti hakea lammasviini Alkosta ja Ventolinea apteekista (varmuuden vuoksi, pyhiksi!); piti siivota ja täyttää kirppispöytää ennen klo 18; piti imuroida ja luututa alakerta; piti ruokkia lapset ja piti ehtiä kirkkoon ehtoolliselle, joka alkaisi klo 19. Mikäs siinä muu auttoi kuin kehitellä kunnon pääsiäispaniikit kiirastorstain kunniaksi.

Paniikki, kuten lukuisat aiemmatkin paniikit, syntyvät ennen kaikkea tunteesta, että melkein koko meidän perheen elämä on yksin minun vastuullani. Osaan tuon vastuun hyvin ottaa ja olen siitä myös tosi huono luopumaan. Kontrolloin ja suoritan. Ja jälkimäinen, jos mikä, johtaa hyviin vääntöihin zenimäiseen olotilaan pyrkivän puolisoni kanssa. Pääsiäispaniikki sai siis vielä yhden ulottuvuuden: riita piti selvittää ennen kiireellisten asioiden hoitamista.

Paniikki purkautui vähitellen, kun puoliso lähti asioille ja jäin itse kotiin ruokkimaan lapset ja siivoamaan, jos aikaa jäisi. Pelkästään tekeminen ja toiminen vähensivät paniikistani vähintään puolet. Suurin osa paniikistani on pelkästään tunne, sisäinen kaaos, johon alan uskoa. Kulutan uskomattoman määrän energiaa huohottamiseen ja hössöttämiseen "pitäisi, pitäisi, pitäisi, nyt nyt nyt". Juoksen kellon perässä ja voivottelen, miten vähän aikaa on enää jäljellä. Väärin menee.

Luututessani jämähtäneitä kaurapuuroja ruokapöydän alta muistin, miten lasteni kerho-ohjaaja oli joskus laskiaisen tienoilla puhunut vaikuttavasti paastonajasta. Paastonajan ei tarvitsisi merkitä kurinalaista ruokadieettiä, vaan aivan yhtä hyvin nykyihminen voisi luopua jostakin muusta turhasta ja tarpeettomasta, edes lyhyeksi ajaksi. Minä haluan paastota suorittamisesta.

Ristiriitaisuuden huipentuma koko paniikissa oli vankkumaton halu kiirastorstain ehtoolliselle; Siinäkö pääsiäishartauksien ydin pilee, että suoritan ja hiljennyn kirkonpenkissä hetken, jotta voin taas jouluun asti olla tyytyväinen tapakristitty? En minä niin halunnut, mutta sitä kiirastorstain "pitäisi saada tehdyksi" -aikataulu kuitenkin todisti.

Kuinka meidän kävi? Kirppispöytä tuli siivottua, viinit ja Ventolinet hommattua ja kauppaostokset ostettua. Ruokin lapset, imuroin ja luuttusin ja ehdin kirkkoon. Tietenkin olin salaa tyytyväinen, koska olimme onnistuneet suoritutumaan kaikesta. Oivalsin kuitenkin, mikä paasto alkaa pääsiäisen jälkeen. Ainakin siihen pyrkiminen - jottei paasto muutu suorittamiseksi.

Markon maalaamat pääsiäismunat, joista jälkimmäisessä lukee "ZEN".

ps. Pääsiäislauantaina oli tarkoitus lähteä ystävien luo mökille Keski-Suomeen. Perheemme aamu oli kuitenkin niin kaaottinen, että juoksin itkeviä ja kiljuvia lapsia peiton alle piiloon jo klo 8.30, etten räjähtäisi hallitsemattomasti. Fiksuinta oli perua mökkireissu ja tehdä pääsiäisenä ihan jotain muuta. Arvatkaa, kuinka helppoa oli luopua suunnitelmasta? No ei ollut! Onneksi arki tarjoaa jatkuvasti oppimistilanteita, joissa väkisin suunnitelmasta kiinnipitäminen johtaisi katastrofiin. Valmiista suunnitelmista luopuminen on askel kohti vähemmän suorituskeskeistä elämää.

Suunnitelmien muutos kannatti. Pääsiäisyönä nimittäin istuin ja kuuntelin upeaa pääsiäisyönmessua, jonka saarnassakin sivuttiin suorituskeskeistä elämää. Ehkä minun kuului kuulla nuo sanat ja kokea musiikillisesti upeasti toteutettu kokonaisuus. Joskus tulee valvottua muiden takia, nyt valvoin vain itselleni - kaikessa rauhassa.