Lapsena syntymäpäiviä juhlittiin jokaikinen vuosi. Aikuisena tulee helposti ohittaneeksi oman juhlapäivänsä: ei halua ajatella, kuinka vanha todella jo on, ei halua kohottaa itseään framille tai ei muuten vain ole juhlatuulella. Kuitenkin jokaisen aikuisenkin pitäisi sallia itselleen vähintään edes yksi päivä vuodessa estradilla. Lapsia kehumme ja kannustamme lähes estoitta, mutta myös kukin aikuinen kaipaa positiivista huomiota, mielellään vielä joka päivä. Kun täyttää 30 ja risat, parhaita lahjoja ovat puhelut ja tekstarit ystäviltä pitkin päivää. Uskomattoman moni muistaa myös Facebookissa, ja sekin ilahduttaa, jopa liikuttaa.
Syntymäpäivä on minulle vuosittainen kevään alkamisen juhla: aurinko paistaa, lämmittääkin jo hieman. Tulen myös tarkastelleeksi mennyttä vuotta tai muistelleeksi menneitä vuosia kuin uutena vuotena. Koettaa katsoa itseään mahdollisimman rehellisesti.
Tänä vuonna tarvitaan paljon varapäreitä ja valokynää. Kahden pikkulapsen vanhempana, etenkin juuri nyt, kun toisella on uhmaikä ja toisella joku muu eroahdistuskriisi, varavoimia tarvitaan päivittäin. Valokynä puolestaan korjaa valvomisesta tummuneet silmänaluset - paras ehostusväline ikinä. Valvominen on tyhmää, mutta samalla niin valtavan antoisaa, kun voi yksin, kaikessa rauhassa kuunnella kaipaamaansa hiljaisuutta, järjestellä ajatuksiaan, elää hetkessä. Ristiriitaista.
Elämä juuri nyt on täynnä ristiriitoja - se on varmaan aina ollut, mutta nyt ristiriidat kampeavat välillä yliotteen: töissä vai kotona, maalla vai kaupungissa, opena vai opiskelijana, äitinä, vaimona vai naisena? Kuka minä olen ja milloin minusta tuli tällainen? Pari vuotta sitten en hyväksynyt sanaa "kolmenkympinkriisi", mutta nyt ymmärrän, mitä se saattaa tarkoittaa. Kriisi on kuitenkin liioiteltua. Mieluumminkin kasvunpaikkoja, uusia mahdollisuuksia, yllätyksiä. Toivottavasti kaikista noista olisi kolmekymppiset tehty! Tai kuten Ismo Alankokin laulaa, kriisistä kriisiin voi kulkea komein askelin.
Olen saanut tänään huikean määrän onnitteluja ja hyvänmielen toivotuksia. Se tekee kiitolliseksi. Poimin tähän parhaimmat (kiitos synttärikaimat!) iloksi kaikille muillekin tuleville ja menneille juhlijoille, on totisesti aihetta olla juhlatuulella: "Niin kyllähän muutoksen huomaa, kun katsoo peiliin ja vertaa näkemäänsä vuosien varrella otettuihin kuviin: peilin kasvot ovat itsevarmemmat, tyytyväisemmät ja onnellisemmat kuin kuvissa." ja "Mahtavaa kun ollaan synnytty!" Juhlamieltä ja onnea ihan jokaiselle!
Ihana Marja! Mutta hyviä uutisia: ei tarvitse valita, ollako äiti, vaimo vai nainen. Kunhan elämänvaihe vähän asettuu, huomaat, että pystyt olemaan kaikkea sitä samanaikaisesti. (Sen lisäksi, että olet ammattilainen, ystävä, perheenjäsen, naapuri jne...) Lupaan että elämään tulee pikkuhiljaa sellaista väljyyttä, että jokaiselle roolille ja identiteetille löytyy tilaa.
VastaaPoistaNiin tuo on oikeastaan nytkin. Tuskin kukaan pystyy lokeroimaan itseään - toivottavasti ei pysty, ainakaan liikaa, vaikkakin eri roolit ovat toki tärkeitäkin. Olemme kuitenkin yski kokonainen ihiminen: jos jotakin lokeroa sohaisee, se vaikuttaa toisaallakin. Toisaalta tässä elämänvaiheessa jokin lokero meinaa pursuilla välillä yli ja se meinaa rupee ahistaa, mut totta on, että ei oikeastaan pystykään valitsemaan :)
VastaaPoista